Eurooppa, Eurooppa

Kuvia linnasta Eurooppapäivästä.

Murrosikä vai mikä lie?

Kevätaurinko alkaa lämmittämään luokan ikkunasta sisälle. Se tuo perinteisesti esille pölyt ja liat, rispaantuneet kirjan kulmat. Se tuo myös esille levottomuuden, moni muu asia kiinnostaisi enemmän kuin koulu ja läksyt.

Luokan hajusta ja hajusteista päätellen levottomuutta aiheuttaa myös tuo sisäinen pakko, joka kaivertaa ja myllertää vielä monen vuoden ajan. Nythän se on vasta aluillaan, siis se murrosikä. Se tulee ja sen on pakko tulla, muuten lapsista ei kasva nuoria ja sitten aikuisia. Välillä vänkytetään vastaan, valillä itketään. Mutta yhden asian toivoisi olevan varmaa. Sen, että aikuinen ei huoju ja horju. Tai jos horjuu johtuen tuosta murrosikäisen myrskystä, niin nappasee juuret takaisin maahan. Nuorelle pysyvä ja vahva aikuinen on sama kuin turva. Vaikka tokko he sitä juuri näin ajattelevat.

Mitä tuo huojumattomuus ja horjumattomuus on sitten käytännössä? Ei ainakaan joustamattomuutta, mutta ei myöskään jojo-aikuisuutta. Opettajana pääsen vanhempia vähemmällä, siis täällä koulussa. Itse ajattelen sen niin, että opettajana pidän samat rajat kuin ennenkin ja vaadin yhdessä sovittuja sääntöjä. Samathan ne säännöt ovat minullekin. Kannustan ja kehun, silloin kun siihen on aihetta. Niin ja ehkä se ykkösjuttu: kuuntelen!!!!

Mitä odotan sitten näiltä luokkani esiteineiltä? Aika paljon. Minua ei haittaa olla kovan(kin) puhurin kohteena, mutta voi kun muistaisivat toisiaan kunnioittaa ja jeesata eteen päin. Luokka puhaltaa hyvin yksiin, edelleen. Tämä vuosi on ollut opettajanakin ihana (tai ihqu, tai jotain sinne päin). Luokkani esiteinit tuntuvat keskenäänkin pohtivan näitä murrosiän muutoksia. Se on merkki luottamuksesta. Jatkakaa samaan malliin, aidot nuoret! Ohessa muutamia kuvia viikkojen takaa. Niistä löytyy sitä nuoruutta, joka sallii vielä olla jotain muutakin. Hieno ja oikeasti rohkea juttu!

Ei ole kissaa karvoihin katsomista!

Kouluhan on perinteisesti aivan tylsää. Istutaan vaan paikallaan, opettaja puhua pälpättää ja oppilaat istuvat kiltisti paikoillaan. Juuri näinhän se menee. Siis ehkä jossain, meidänkin luokassa ajoittain. Luokkamme humoristit pitävät kyllä huolen, että ajoittain tylsien hetkien jälkeen tulee myös niitä iloisia hetkiä, jolloin ei voi muuta kuin nauraa.

Mukavan omatoiminen yllätys opettajalle oli se, että oppilaat itse kehittelivät oman piristysruiskeen koulupäivien iloksi. Tulevien viikkojen ajan, tiistaipäivisin, luokkaamme ilostuttavat kaikenkarvaiset mörriäiset ja minkujaiset. Jokainen oppilas saa vuorollaan tuoda oman eläimen päiväksi kouluun. Ehtona minulla oli se, että minun ei tarvitse huolehtia jätöksistä ja omistaja pitää eläimestä pienen esitelmän. Niin, eikä eläin saa häiritä oppituntia. Jälkimmäinen ei kyllä ihan ensimmäiseltä vieraaltamme onnistunut.

Ensimmäinen kissavieraamme oli eläväistä sorttia. Ihan pokkana se tutki kaikki kaapit ja komerot, löysi luokan sohvan alta kuukauden vanhat sipsit. Kehtasi pokkana kiivetä kaikkien nähtäviksi kanssani opettamaan ja tarttui vielä karttakeppiinkin kiinni. Oli sitten niin aktiivinen matikan opiskelija!

Kiva idea oppilailta, ei niinkään tylsä juttu!

- Voisiko joku kehitellä kokoiselleni sopivan pulpetin, eväillä ja pehmusteilla varustettuna kiitos!

Candy oli leppoisa koululainen.

Onko pakko, jos ei jaksa?

Juu-u, jos jaksaa kavereiden kanssa puuhailla illat, niin silloin jaksaa myös tehdä läksyt! Auts, turhan moni kärähti tänään lukemattomasta lukuläksystä. Varoituksen sanana kerrottakoon, että kuulustelen läksyt taas entistä tarkemmin. Ilman opiskelua ja lukemista ei voi oppia! Myönnän, välillä ei huvittaisi...

Vuosi on lähtenyt siis käyntiin vähän nihkeästi, suotakoon se meille kaikille. Syyslukukauden loppu on aina niin hektistä. Toivottavasti joululoma oli rentouttava ja rauhallinen. Kevätpuoli on aika tiukkaa opiskelua, mutta onneksi se luokkaretki siellä häämöttää.

Ohessa suora linkki sanaluokkatehtäviin. Sanaluokkien hallitseminen helpottaa vieraiden kielten oppimista. Tahkoan niitä niin pitkään, että ne ovat varmasti jokaiselle selvät. Yksin en siinä onnistu, siihen tarvitaan myös oppilaan apua. Vai pitäisikös tuon olla juuri toisin päin?

Kirjakujan sanaluokkalinkki

Yhdessä ysien kanssa

Muutama viikko sitten  pidimme yläkoulun matematikan opettaja Maritan kanssa yhteisen matikan tunnin. Tunnin tavoitteena minulla opettajana oli näyttää omalle luokalleni, minkälaista opiskelu yläkoulussa on. Siisti vihkotyöskentely nousee arvoon arvaamattomaan ja ne välivaiheet pitäisi osata merkitä jo nyt matikan vihkoon. Ai miksi? Se parantaa oppimista ja helpottaa läksyjen tekoa.

Hieman jännittyneinä menimme yläkoulun puolelle. Jännitys oli kuitenkin ihan turhaa, nuo isot oppilaat ottivat meidät hyvin vastaan. Hyvinkin luontevasti viides- ja yhdeksäsluokkalaiset ratkaisivat pareittain tehtäviä. Suuren ilon tunteen luokallemme tuotti se, että mehän osaamme laskea matikkaa!

Tämä on yhtenäiskoulun etu, luokkien rajat madaltuvat. Tällaista yhteistyötä pitää tehdä enemmän!

Palkitsevaa työtä?

Oppilaat säntäsivät syyslomalle, loma tuli taas kerran tarpeeseen. Tämä päivä oli taas niitä päiviä, jolloin opettajana syventyi oman ammatillisuuden syvimpään olemukseen. Mietin ja pähkäilin, mikä tässä työssä on erityisen palkitsevaa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Ehdottomasti oma luokka.

Olen opettajana siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä töitä yhdessä uskomattoman hyvän luokan kanssa. En kirjoita nyt arvosanoista tai todistuksista (vaikka ei niissäkään vikaa ole, ihan hyviä nekin ovat), vaan siitä, että luokkani pursuaa yhteishenkeä, tekemisen iloa, "pakkopullan hyväksymistä", iloa ja suruakin. Vai mitäs sanotte?

Ajattelin ennen syyslomaa vähentää oppilaiden ja omaakin taakkaani. Pyysin tukiopetukseen vain kaksi oppilasta. Paikalla oli tänään perjantaiaamuna kuusi oppilasta. Silloin tajusin, että tosiaan. Nämä oppilaathan pyytävät itse päästä lisäopetukseen. Ja nämä oppilaathan kertovat itse, jos jotain eivät osaa. He haluavat, että minä sen heille opetan. Ja he pyytävät nimenomaan sen jälkeen, kun ovat itse parhaansa tehneet. Saan siis tehdä töitä omatoimisen luokan kanssa!

Uskontotunnilla leikittiin tänään. Leikittiin ryhmäytymisleikkejä. Iloisesti olivat kaikki oppilaat luokan lattialla sekaisin; tytöt ja pojat, kaverukset ja ei kaverukset, kaikki yhdessä solmussa ja yhdessä solmua ratkaisemassa. Saatoin vain sivusta seurata, kuinka ryhmän tekeminen toimi. Saan siis tehdä töitä yhteistyökykyisen luokan kanssa!

- Tukiopetushan on sinun oppimisen parhaaksi, totesi alkuviikosta eräs oppilaista toiselle.
- Onko meillä tänään tanssia? Ai ei, no nyt on tylsä päivä, mietti yksi pojista minulle tänään.

Tämä, jos mikä,on palkitsevaa työtä! Hyvää lomaa kaikille lomalaisille!