Palkitsevaa työtä?

Oppilaat säntäsivät syyslomalle, loma tuli taas kerran tarpeeseen. Tämä päivä oli taas niitä päiviä, jolloin opettajana syventyi oman ammatillisuuden syvimpään olemukseen. Mietin ja pähkäilin, mikä tässä työssä on erityisen palkitsevaa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Ehdottomasti oma luokka.

Olen opettajana siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä töitä yhdessä uskomattoman hyvän luokan kanssa. En kirjoita nyt arvosanoista tai todistuksista (vaikka ei niissäkään vikaa ole, ihan hyviä nekin ovat), vaan siitä, että luokkani pursuaa yhteishenkeä, tekemisen iloa, "pakkopullan hyväksymistä", iloa ja suruakin. Vai mitäs sanotte?

Ajattelin ennen syyslomaa vähentää oppilaiden ja omaakin taakkaani. Pyysin tukiopetukseen vain kaksi oppilasta. Paikalla oli tänään perjantaiaamuna kuusi oppilasta. Silloin tajusin, että tosiaan. Nämä oppilaathan pyytävät itse päästä lisäopetukseen. Ja nämä oppilaathan kertovat itse, jos jotain eivät osaa. He haluavat, että minä sen heille opetan. Ja he pyytävät nimenomaan sen jälkeen, kun ovat itse parhaansa tehneet. Saan siis tehdä töitä omatoimisen luokan kanssa!

Uskontotunnilla leikittiin tänään. Leikittiin ryhmäytymisleikkejä. Iloisesti olivat kaikki oppilaat luokan lattialla sekaisin; tytöt ja pojat, kaverukset ja ei kaverukset, kaikki yhdessä solmussa ja yhdessä solmua ratkaisemassa. Saatoin vain sivusta seurata, kuinka ryhmän tekeminen toimi. Saan siis tehdä töitä yhteistyökykyisen luokan kanssa!

- Tukiopetushan on sinun oppimisen parhaaksi, totesi alkuviikosta eräs oppilaista toiselle.
- Onko meillä tänään tanssia? Ai ei, no nyt on tylsä päivä, mietti yksi pojista minulle tänään.

Tämä, jos mikä,on palkitsevaa työtä! Hyvää lomaa kaikille lomalaisille!