Yhdessä ysien kanssa

Muutama viikko sitten  pidimme yläkoulun matematikan opettaja Maritan kanssa yhteisen matikan tunnin. Tunnin tavoitteena minulla opettajana oli näyttää omalle luokalleni, minkälaista opiskelu yläkoulussa on. Siisti vihkotyöskentely nousee arvoon arvaamattomaan ja ne välivaiheet pitäisi osata merkitä jo nyt matikan vihkoon. Ai miksi? Se parantaa oppimista ja helpottaa läksyjen tekoa.

Hieman jännittyneinä menimme yläkoulun puolelle. Jännitys oli kuitenkin ihan turhaa, nuo isot oppilaat ottivat meidät hyvin vastaan. Hyvinkin luontevasti viides- ja yhdeksäsluokkalaiset ratkaisivat pareittain tehtäviä. Suuren ilon tunteen luokallemme tuotti se, että mehän osaamme laskea matikkaa!

Tämä on yhtenäiskoulun etu, luokkien rajat madaltuvat. Tällaista yhteistyötä pitää tehdä enemmän!

Palkitsevaa työtä?

Oppilaat säntäsivät syyslomalle, loma tuli taas kerran tarpeeseen. Tämä päivä oli taas niitä päiviä, jolloin opettajana syventyi oman ammatillisuuden syvimpään olemukseen. Mietin ja pähkäilin, mikä tässä työssä on erityisen palkitsevaa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Ehdottomasti oma luokka.

Olen opettajana siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä töitä yhdessä uskomattoman hyvän luokan kanssa. En kirjoita nyt arvosanoista tai todistuksista (vaikka ei niissäkään vikaa ole, ihan hyviä nekin ovat), vaan siitä, että luokkani pursuaa yhteishenkeä, tekemisen iloa, "pakkopullan hyväksymistä", iloa ja suruakin. Vai mitäs sanotte?

Ajattelin ennen syyslomaa vähentää oppilaiden ja omaakin taakkaani. Pyysin tukiopetukseen vain kaksi oppilasta. Paikalla oli tänään perjantaiaamuna kuusi oppilasta. Silloin tajusin, että tosiaan. Nämä oppilaathan pyytävät itse päästä lisäopetukseen. Ja nämä oppilaathan kertovat itse, jos jotain eivät osaa. He haluavat, että minä sen heille opetan. Ja he pyytävät nimenomaan sen jälkeen, kun ovat itse parhaansa tehneet. Saan siis tehdä töitä omatoimisen luokan kanssa!

Uskontotunnilla leikittiin tänään. Leikittiin ryhmäytymisleikkejä. Iloisesti olivat kaikki oppilaat luokan lattialla sekaisin; tytöt ja pojat, kaverukset ja ei kaverukset, kaikki yhdessä solmussa ja yhdessä solmua ratkaisemassa. Saatoin vain sivusta seurata, kuinka ryhmän tekeminen toimi. Saan siis tehdä töitä yhteistyökykyisen luokan kanssa!

- Tukiopetushan on sinun oppimisen parhaaksi, totesi alkuviikosta eräs oppilaista toiselle.
- Onko meillä tänään tanssia? Ai ei, no nyt on tylsä päivä, mietti yksi pojista minulle tänään.

Tämä, jos mikä,on palkitsevaa työtä! Hyvää lomaa kaikille lomalaisille!

Onko ope pakko lukea?

Olen siitä onnellisessa asemassa, että luokastani en oikeastaan koskaan kuule otsikon kaltaista kommenttia. Luemme eri aineiden kappaleita ääneen, yksikseen, hiljaa, pareittain, tai joskus vain opettaja lukee sekä toivoo samalla, että oppilaat keskittyvät aktiivisten silmien takana kuuntelemaan. Kerran viikossa luemme myös kirjallisuusdiplomin kirjoja ja teemme noihin kirjoihin liittyviä tehtäviä. Voisin väittää, että luokkamme on innostunut lukemisesta. Viime keväänä kaikki saivat diplomin käteen hyvin luetuista kirjoista.

Mutta mutta. Olenko kuitenkin väärässä oppilaiden lukuinnostuksesta? Kuinka monta kertaa viikossa kotona oppilaat lukevat kirjoja? Sitähän minä en voi varmaksi tietää. Yhden asian kuitenkin tiedän omasta mutukokemuksestani. Nimittäin sen, että ne oppilaat, jotka kantavat selkä vääränä open pöydälle luettuja kirjoja, pärjäävät miltei poikkeuksetta hyvin äidinkielen eri osa-alueilla. Kirjoituksissa ja saneluissa löytyvät pisteet ja alkukirjaimet paikoilleen, yhdyssanavirheet ovat vähäisiä, tarinat rakentuvat järkevästi ja lauserakenteet ovat selvät. Puhumattakaan hienosta sanaleikittelystä ja kutkuttavista juonenkäänteistä! Luetun ymmärtämisessä runsaasti lukevat oppilaat eivät juutu sanatasolle, vaan osaavat lukea tekstiä "rivien välistä". Se, jos mikä, on aivan valtavan tärkeätä myös muissa oppiaineissa!!!

Eipä taida olla oppiainetta, johon noiden mukavien ja helppojen; nuorten kirjojen, sarjakirjojen, satujen ja tarinoiden lukeminen, ei vaikuttaisi vain ja ainoastaan positiivisella tavalla. Miksi siis olla lukematta? En tiedä. Vaikuttaako asenne? Entäpä muut harrastukset? Vanhempien esimerkki tai kommentit? Tietämättömyydestä ei omassa luokassani voi olla kyse. Tai sitten penkillä on istuttu vain omissa ajatuksissa siellä aktiivisten silmien takana.

Haastan teidät vanhemmat parantamaan lastenne koulumenestystä. Lukekaa yhdessä, varatkaa aikaa lukemiselle, kannustakaa ja muistuttakaa. Niin ja mahdollistakaa käynnit kirjastossa ja kysykää kirjastosta apua mielenkiintoisten kirjojen löytämiseen. Suorittakaa kotona itse samaa tahtia omaa kirjallisuusdiplomia. Se, jos mikä, on parasta esimerkkiä.

Ai kuinka monta kirjaa pitäisi lukea? En tiedä, siihen ei ole vastausta. Kirjat ovat keskenään niin erilaisia. Luokan parhaat lukijat lukevat lukuvuoden aikana 25-30 kirjaa. En ole tarkkaan tutkinut, mutta taasen "musta tuntuu" eli mututuntumalla sanottuna lukemisen vaikutus näkyy oppimistuloksissa, kun vuoden aikana luetaan vähintään 15 kirjaa. Se tarkoittaa 1-2 kirjaa kuukaudessa kouluvuoden aikana. Onko se vähän vai paljon? Jokainen päättäköön sen ja lukemisen merkityksellisyyden itse.