Luokan hajusta ja hajusteista päätellen levottomuutta aiheuttaa myös tuo sisäinen pakko, joka kaivertaa ja myllertää vielä monen vuoden ajan. Nythän se on vasta aluillaan, siis se murrosikä. Se tulee ja sen on pakko tulla, muuten lapsista ei kasva nuoria ja sitten aikuisia. Välillä vänkytetään vastaan, valillä itketään. Mutta yhden asian toivoisi olevan varmaa. Sen, että aikuinen ei huoju ja horju. Tai jos horjuu johtuen tuosta murrosikäisen myrskystä, niin nappasee juuret takaisin maahan. Nuorelle pysyvä ja vahva aikuinen on sama kuin turva. Vaikka tokko he sitä juuri näin ajattelevat.
Mitä tuo huojumattomuus ja horjumattomuus on sitten käytännössä? Ei ainakaan joustamattomuutta, mutta ei myöskään jojo-aikuisuutta. Opettajana pääsen vanhempia vähemmällä, siis täällä koulussa. Itse ajattelen sen niin, että opettajana pidän samat rajat kuin ennenkin ja vaadin yhdessä sovittuja sääntöjä. Samathan ne säännöt ovat minullekin. Kannustan ja kehun, silloin kun siihen on aihetta. Niin ja ehkä se ykkösjuttu: kuuntelen!!!!
Mitä odotan sitten näiltä luokkani esiteineiltä? Aika paljon. Minua ei haittaa olla kovan(kin) puhurin kohteena, mutta voi kun muistaisivat toisiaan kunnioittaa ja jeesata eteen päin. Luokka puhaltaa hyvin yksiin, edelleen. Tämä vuosi on ollut opettajanakin ihana (tai ihqu, tai jotain sinne päin). Luokkani esiteinit tuntuvat keskenäänkin pohtivan näitä murrosiän muutoksia. Se on merkki luottamuksesta. Jatkakaa samaan malliin, aidot nuoret! Ohessa muutamia kuvia viikkojen takaa. Niistä löytyy sitä nuoruutta, joka sallii vielä olla jotain muutakin. Hieno ja oikeasti rohkea juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti